torstai 6. syyskuuta 2018

Kulttuurishokkeja Itämeren toisella puolella

Puolitoista viikkoa olen nyt asustellut Itämeren tuolla puolen, ja jo tänä aikana olen törmännyt moniin eroavaisuuksiin Suomen ja Ruotsin välillä. Ajattelin kaverin ideasta jakaa pohdintojani näistä "kulttuurishokeista" myös tänne blogin puolelle.

Ensimmäiset viikot ovat olleet superkiireisiä ja täynnä ohjelmaa (lue lisää edellisestä postauksesta).
Vähäistä vapaa-aikaani olen viettänyt Tukholman eri kolkkia tutkiskellen. Kotini lähellä sijaitsee upea Nyckelvikenin luonnonsuojelualue, jossa eräs aurinkoinen aamupäivä kulutin ajantajun hukattuani monta tuntia. Mä en paljoa kasvillisuudesta ymmärrä, mutta Nyckelvikenissä oli niin monimuotoinen kasvillisuus, että jopa minä huomasin sen poikkeavuuden. Lenkkipoluilla vilisee juoksijoita ja kävelijöitä, ja - mikä näin suomalaisen näkokulmasta on hienoa ja ihmeellistä - kaikki moikkaavat toisiaan. Tutut ja tuntemattomat. Poikkeuksetta jos joku tuli vastaan, sain osakseni hyväntuulisen tervehdyksen. Ja voi että miten yksi iloinen "hej" ja hymynkare voikaan piristää päivää! Moista ei Suomessa ainakaan meillä päin harrastettu; vastaantuleva porukka lähinnä katselee jalkojensa juureen omissa maailmoissaan...



Yksi mikä erottaa suomalaisia ja ruotsalaisia tapoja, on tervehtiminen ja hyvästely. Suomessa harvemmin halataan tervehdittäessä tai hyvästeltäessä, tai ainakin vain harvat ja valitut saavat suomalaiselta halauksen. Ruotsissa asia on radikaalisti erilainen: halauksia irtoaa paljon herkemmin kuin Suomessa. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen kun sanoin heipat uusille luokkakavereille, sain valtaosalta halauksen perään, vaikka olimme tavanneet toisemme vasta muutama tunti aiemmin. Ja Ruotsissa halaaminen ei ole vain tyttöjen juttu: ihan yhtälailla pojat antoivat halauksen kun tiet erkanivat. Jopa työnantajani, joka on arviolta lähes 60-vuotias mies, halasi minua työhaastattelun päätteeksi. 
Tällainen pieni ele saa mut ainakin tuntemaan oloni hyväksytyksi ja pidetyksi, mikä parantaa mielialaa kertaheitolla. 
Vinkki suomalaisille: älkää säästelkö haleja!

Halit on tärkeitä❤️

Mä oon tunnetusti purukumin suurkuluttaja, ja joudun jatkuvasti etsimään roskista mihin sylkäistä mauttomaksi muuttuneen purkan. Ajattelin, että Suomessa on ihan liian vähän roskiksia, mutta muutto Ruotsiin todisti toisin: nyt olisin kiitollinen jos täällä olisi edes kolmasosa niistä roskakoreista mitä Suomessa yleisillä paikoilla on! Esimerkiksi bussissa ei ole roskiksia tai muovipusseja jokaisella istuinrivillä kuten Suomessa yleensä, vaan vain poistumisovien edessä on yksi pieni roskaboksi.. Sen sijaan metrossa, tvärbananissa tai lähijunissa ei ole yhden yhtä roskista! Joudun aina kaivamaan lompakosta vanhan kuitin, johon kääriä märkä purkka, ja kantaa sitä taskussa kunnes jostain löytyy roskis.


Rakastan kierrellä giganttisissa hypermarketeissa, ja ilokseni puolen kilometrin matkan päässä kotoani löytyy valtava ICA Maxi. Ensimmäisellä kauppareissulla viihdyin helposti reilut puolitoista tuntia koulutarvikkeita katsellen, sisustustavaroita hypistellen ja ruokavalikoimaan tutustuen. Syömishäiriön myötä mulle on IKÄVÄ KYLLÄ pinttynyt tapa tutkia joidenkin tuotteiden ravintosisältöä: vertailla rasvapitoisuutta ja sokerin ja proteiinin määrää. Suomessa rasvattomia tuotteita oli helposti saatavilla ja niitä mainostettiin näkyvästi terveellisempänä vaihtoehtona. Täällä Itämeren toisella puolella valikoima sen sijaan on paaaaljon suppeampi: täysin rasvatonta maitoa ei löydy ollenkaan ja raejuustossa rasvapitoisuus pyörii 1,5-4% välillä, kun Suomessa rasvaa usein on prosentti tai ei yhtään. Ostin puolitoista prosenttista Kesoa - ja rakastuin kertaheitolla! Hemmetti, voisin syödä sitä vaikka monta puolen kilon purkkia päivässä!! Seuraavalla kauppareissulla mörökölli huomasi, että kylmähyllyltähän löytyy myös 0,5% rasvaa sisältävää "supermini" Kesoa. Alistuin ja menin ostamaan sitä, mutta ei se ollut läheskään yhtä hyvää kuin rasvaisempi versio. Koemaiston jälkeen olen sanonut mörököllille tyst ja pitäytynyt oikeasti paremman makuisessa vaihtoehdossa.

ICA Maxi Nacka
Ruokaostoksia tehdessäni huomasin, että ainakin puolissa kassoista luki teksti inga kontanter, ei käteistä. Ruotsin Åhlens-ketjun useat liikkeet ovat jo täysin kontantfria: myymälöissä ei oteta käteistä vastaan missään muodossa. 
Käteisen päivät täällä alkavat olla luetut, mutta pankkikorttimaksun ja tilisiirron rinnalle on noussut uusi maksukonsepti: Swish. Swishissä käytetään pitkän ja vaikean tilinumeron sijasta yksinkertaisesti puhelinnumeroa, ja maksun saa tehtyä kätevästi kännykältä ilman tunnuslukujen sun muiden pyörittelyä. Suomessa on yritetty lanseerata vastaavaa palvelua, Siirtoa, mutta se ei ole saavuttanut läheskään samanmittaista suosiota kuin Swish Ruotsissa. Täällä ihan kaikki maksut kavereiden välillä hoidetaan Swishillä, käteisen olemassaolo on unohdettu kokonaan! Tässä mulla on ollut haasteita, koska en ole vielä saanut ruotsalaista henkilötunnusta, joka vaaditaan Swishiin... Toivottavasti nämä byrokratiat saisi hoidettua mahdollisimman pian niin pääsisi Swishiä vinguttamaan!



Suomen korkeakouluopiskelijat ovat etuoikeutettuja, kun saavat kattavan lounaan päivittäinen kahden ja puolen euron hintaan. Luulisi saman käytännön vallitsevat muuallakin, ainakin vähintään läheisissä Pohjoismaissa, vai mitä? Vaan ei. Ruotsissa korkeakouluruokailu on monin verroin kalliimpaa: esimekiksi meillä Gymnastik- och Idrottshögskolanilla lounas maksaa 75kr, eli noin seitsemän ja puoli euroa. Ihan järkyttävää rahastusta! Opiskelijoilta siis veloitetaan ruokailusta käytännössä työssäkäyvän, täyttä palkkaa saavan hinta. Tähän eivät opintotuet riitä, joten suuri osa koulumme opiskelijoista tuovat omat eväät mukanaan kouluun. Minä olen onnekas, kun ihana mammani on lupautunut sponsoroimaan minulle joka päivä kunnon koululounaan! ❤️



Facebook on mennyttä huutoa ja Whatsapp nykypäivää. Ei pidä paikkaansa - Ruotsissa ainakaan. Kaikilla on Facebook, jotkut ikäiseni ovat jopa todella aktiivisia päivittämään. Kaikki informaatio jaetaan Facebook-ryhmien kautta: yhteenkään Whatsappryhmään sen sijaan en ole vielä törmännyt. Tänään ehdotin ohjaajakollegoilleni töiden päätyttyä että tekisimme yhteisen Whatsapp-ryhmän, jossa voisimme suunnitella tulevien viikkojen tuntien sisältöä. Mutta kävi ilmi, ettei yhdellä meistä kolmesta ollut Whatsappia. Ja kyseessä oli siis nuori lukiolainen, ei mikään "dinosaurus", jonka whatsapittomuuden vielä voisi ymmärtää😅

Huh huh, aika paljon sitä jo vajaa kahdessa viikossa kertyy ihmeteltävää, vaikka ei kaukana koto-Suomesta ollakaan. Saa nähdä, mitä kulttuurishokkeja tuleva syksy, tuleva lukukausi ja tulevat vuodet tuovat tullessaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisää luettavaa