sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Luomisen tuskaa

Loppukevät ot sirkusesitysten kulta-aikaa. Nuorisosirkusten kevätnäytökset, Open Staget, koulujen kevätjuhlat, tilauskeikat, alkukesän sirkusfestarit... esiintymismahdollisuuksia löytyy miltei rajattomasti! Yleensä nautin uuden luomisesta. Minusta on ihana kehitellä uusia trapetsi- ja notkeuskoreografioita musiikkia monipuolisesti hyödyntäen, maistella uusia temppuja ja pyöritellä niistä erilaisia sarjoja. Joukkuevoimistelukoreografioiden luominen ja etenkin niiden opettaminen eteenpäin oli toinen intohimoni: nähdä oma kädenjälki jonkun muun, kokonaisen joukkueen tulkitsemana, sanoinkuvaamaton tunne.

Itsenäisyysjuhla 2015
Tänä keväänä koreoiden tekeminen on kuitenkin ollut aikamoisen tuskan takana, ja vielä on paljon urakkaa edessä. Kuuden ohjattavan sirkusryhmän esitysten kasaaminen, oma tanssitrapetsinumero, pariakroesitys hyvän ystäväni Lisan kanssa, jumppakoreografiat kouluun ja ryhmäliikuntasuunnitelmat mahdolliseen tulevaan kesätyöhön.
Kaksi jälkimmäistä eivät tuota suuria vaikeuksia. Jumppatunnin kasaaminen helpompaa ja sanoisinko konkreettisempaa: etsit ja tikutat biisit, valitset liikkeet tietyissä määrin rajoitetusta liikevalikoimasta ja toistomäärät tunnin tavoitteiden mukaisesti. Sulla on ikään kuin valmis matemaattinen kaava, jonka mukaan edetä. Pieniä persoonallisia, musiikin inspiroimia variointeja voi lisätä mausteeksi, mutta käytännössä tietty katto on rajana.
Mitä tulee sirkusnumeron luomiseen, Mikko Harjun upeita lyriikoita lainaten, taivas ei oo rajana. Ainoa rajoitus on oma mielikuvitus, joka sekin lienee ääretön.

Nobel juhlan efterfest 2018
Suurin haaste on tanssitrapetsinumero Hakasirkuksen Open Stageen. Biisivalinta mulla on ollut selvä jo itse kappaleen julkaisusta asti, se jymähti kertaheitolla luihin ja ytimiin. Ideoistakaan ei ole pulaa; välillä Tukholman kaduilla kävellessäni päähäni voi pälkähtää idea, jonka haluan mahdollisesti ynnätä numerooni. Temputkin numerooni olen pääpiirteittäin päättänyt.

Hakafestarit 2017
Missä siis on ongelma?
Se lienee korvien välissä. Toisinaan suunniteltuani liikesarjoja numerooni, pitkän luomisen tuskan jälkeen päädyn hylkäämään ne liian helppoina, tylsinä ja mitäänsanomattomina. Aloin jo epäröidä biisivalintaanikin: mitä jos se ei kosketakaan muita, jos katsojat eivät arvosta sitä, ja sen takia asennoituvat numerooni epäluuloisesti.
Olen nähnyt paljon upeita esityksiä, yllättynyt monien sirkuslaisten taidoista ja vaikuttunut teknisesti vaikeista tempuista.  Olen tottakai aidosti iloinen muiden kehityksestä ja taidoiksi, mutta jostain syystä tunnen itseni jollakin tavalla uhatuksi - vaikka itse kyseiset temput osaisinkin. Miksi? Mitä se on multa pois, jos muut on taitavia? Onko mun esityksen arvo muka kiinni siitä, mitä muiden esitykset pitää sisällään? Yksi syy lienee se, että mun mielikuvitus ja luovuus on hakoteillä tällä hetkellä, en saa ajatuksiani järjestykseen, enkä saa täten koreografioistani tarpeeksi kekseliäitä ja monipuolisia, joten koen velvollisuudekseni kompensoida kokemaani artistiuden puutetta näyttävillä tempuilla. Ja kun näen muiden esityksissä sekä kekseliäitä elementtejä että vaikuttavia temppuja, koen itseni ja koreografiani riittämättömäksi.

Hakafestarit 2017
Miksi asetan itselleni niin kovat paineet esitysten suhteen? Koreografioiden tekeminen ja esiintyminen ei ole ammattini, teen sitä omaksi ilokseni ja koska se tuntuu hyvältä. Opiskelu, työt, treenistä ja syömisistä stressaaminen, huonon itsetunnon kanssa kamppailu, väsymys ja muut elämääni tällä hetkellä kuormittavat stressitekijät huomioiden ei voi olettaa, että saisin itsestäni irti sata prosenttia koreografioinnin suhteen. Yritän asennoitua niin, että koreografia peilaa mun tämän hetkistä tilannetta ja voimavaroja. Se ei ehkä ole parasta, mitä musta voisi saada irti, mutta riittävän hyvä olosuhteisiin nähden. Varmasti jonakin päivänä, kun ajatusten sekasotku on kurissa, kun aika ja jaksaminen riittävät luomiseen ja mielikuvitus ei ole ylikierroksilla käyvien aivojen blokkaama, onnistun luomaan koreografian, johon voin itsekin olla aidosti tyytyväinen. On opittava elämään sen kanssa, minkä olosuhteet mahdollistavat. Ja yritettävä olla tyytyväinen siihen.

Syksy 2015

Ihanaa kevään alkua kaikille! Nähdään kenties Hakasirkuksen Open Stagella 27.4?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lisää luettavaa