Miksi ikävöin Suomea?

Taas yksi vuosi hyvästelty ja toinen toivotettu tervetulleeksi. 

Vietin joulun ja uuden vuoden koti-Suomessa, kunnes loppiaisena Itämeren yli takaisin länsinaapuriimme. Kahden viikon Suomen vierailulla oli ehtinyt jo tottua vanhaan tuttuun perhe-elämään, ympärillä oleviin kavereihin, suomalaisiin tapoihin ja kieleen, sekä pieneen, tuttuun, turvalliseen Hyvinkääseen. Paluu Ruotsiin tuntui tällä kertaa haikeammalta ja vaikeammalta kuin mikään aiemmista kerroista.

Ruotsi on upea maa kaikin puolin ja oon kotiutunut sinne tosi hyvin, joten mitä mä Suomesta jään kaipaamaan? No, ennen kaikkea perhettä ja ystäviä. Se, että ympärillä on tärkeät perheenjäsenet ja läheiset ystävät, tuo korvaamattoman turvallisuuden tunteen. Jos on ahdistunut olo, tietää että lähellä on aina joku johon turvautua, joka tuntee ja tietää mun taustat ja vaikeudet ja joku, jonka syliin tarvittaessa käpertyä tai joka pyyhkii kyyneleet ja lohduttaa. Täällä niin ei ole. Ei yhden yhtä sukulaista tai niin läheistä kaveria, josta hakea lohtua ja läheisyyttä sitä kaivatessa. Hyviäkin ystäviä mulla täällä toki on, mutta eivät he tässä ajassa vielä ole oppineet tuntemaan ja lukemaan mua niin hyvin kuin pitkäaikasemmat ystävät Suomessa, eivätkä toisaalta myöskään tunne mun menneisyyttä. Onneksi on olemassa älypuhelin, jonka avulla rajattomasti pitää yhteyttä läheisiin Suomessa. Mikään ei kuitenkaan korvaa sitä lohtua, jonka toisen ihmisen läsnäolo, halaus ja kosketus tuovat.

Ihmiset eivät ole ainoa elollinen asia, jota Suomesta kaipaan. Vähintään yhtä paljon ikävöin koiraani Lindaa; sen tassujen rapinaa, hännän pauketta, sydäntäsärkevän suloisia nappisilmiä, lämpöä ja huolenpitoa. Jos mulla oli paha olla eikä ketään ollut kotona, piti Linda huolen siitä etten jäänyt yksin suremaan. Esimerkkinä uudenvuodenaatto, itkin sattuneesta syystä puoli tuntia olohuoneen lattialla, Linda tuli välittömästi huolestuneena luokseni ja piti seuraa.Voi miten mulla onkaan ikävä sen pehmeää turkkia ihanaa tuoksua!

Tukholman pimeydessä tallatessa tulee väkisinkin ikävä valkeaa maata, jonka jätin taakseni Suomeen. Kyllä täälläkin lunta sataa, mutta tähän mennessä se on sulanut yhtä nopeasti pois kuin mitä tulikin. Parhaimmillaan maisema pysyi valkoisena pari-kolme päivää (postauksen kuvien ottoaikaan).

Hyvinkään Hakasirkusta, sen kautta tärkeiksi tulleita ihmisiä ja upeita sirkuspuitteita tulee täällä vaatimattomampien olosohteiden keskellä usein ikävä. Toinen kotini Takomo, sen tuttu vakkaritrapetsi ja käsilläseisontatapit!

Kotikaupunkia on ikävä myös sen kompaktiuden vuoksi: kaikki on lähellä, kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Pyörältyä mulla ei täällä tule ollenkaan, joten Suomeen tullessa on ihan luksusta hypätä pyörän selkään ja kiitää hetkessä määränpäähän. 

Suomen kieltä sinänsä mulla ei ole tippaakaan ikävä. Älkää pahastuko, musta se on tylsä, kömpelö ja monotoninen kieli, josta kaiken lisäksi ei ole mitään hyötyä maailmalla saati muiden kielien oppimisessa. Ruotsi - nimenomaan riikinruotsi, ei se suomen monotonista nuottia mukaileva, yo-kokeissa käytetty ja kärjistetyn artikuloitu versio suomenruotsista - sen sijaan on kauniisti soljuvaa, elävää ja vaihtelevaa, ja plussana siitä on hyötyä skandinaavisten sekä muiden germaanisten kielten ymmärtämisessä ja oppimisessa.

Kuitenkin koska suomi on äidinkieleni, pystyn ilmaista itseäni paremmin sen avulla sekä kirjallisesti että suullisesti. Se hienous suomen kielessä on etenkin kirjoittaessa, että sillä voi leikitellä miltei rajattomasti ja näin luoda tekstistä äärimmäisen vaihtelevan ja monipuolisen.

Puhumisen helppous on toinen mitä kaipaan äidinkielessäni. Kuinka helppoa on muuntaa ajatukset puheeksi ja tuoda oma persoonallisuutensa ja mielipiteensä esille puheen avulla. Uudella kielellä se ei käy läheskään yhtä helposti. Välillä on raastavaa, kun ei saa ajatuksiaan siinä muodossa ulos, missä niiden haluaisi tulevan. 

Kaivatuista asioista huolimatta viihdyn täällä suunnattoman hyvin. Osa seikoista tulee varmasti helpottumaan ajan kuluessa, kuten itsensä monipuolisempi sanallinen ilmaisu ja läheisemmät suhteet ystäviin. Pieni ikävä on ihan hyvästä: se saa käynnit Suomessa tuntumaan erityisen odotetuilta ja mieluisilta!