Pienestä pitäen olen heittänyt kuperkeikkaa, hyppinyt sohvalla ja sohvalta lattialle säkkituoliin, kiipeillyt puissa ja roikkunut paikoissa, mitkä eivät ehkä ole roikkumiseen tarkoitettu.
2006-2007
Vanhempani etsivät minulle monipuolista, ei-kilpailuhenkistä liikuntaharrastusta, ja kuusivuotiaana esikoululaisena he ilmoittivat minut sirkustunneille Hakasirkukseen. Harrastajamäärä tuolloin vielä oli kaksinumeroinen. Kysyntää oli enemmän kuin tarjontaa, ja sain jonottaa paikkaa jonkin aikaa. Viimein keväällä 2006 sain paikan alkeisakrobatiaryhmästä. Tykkäsin sirkuksesta kovasti ja harrastinkin sirkusta kuusi vuotta yhteen putkeen, kunnes joukkuevoimistelun aloittaminen valmennusryhmässä syksyllä 2011 verotti aikaa niin paljon, ettei sitä jäänyt toiselle harrastukselle. Ensimmäisinä kuutena vuotena tutustuin monipuolisesti sirkuksen eri lajeihin ja välineisiin, mutta ilma-akrobatiasta muodostui oma lemppari. Mutta, palaan alkuun ja etenen kronologisessa järjestyksessä kohti ensimmäisen sirkusaikakauden loppua.
Ensimmäisen vuoden kevätsirkusesityksestä ei harmi kyllä löydy kuvia tai videoita. Muistan kuitenkin, että ryhmämme oli teema oli harlekiinit. Oranssit ja vihreät paidat päällä, toisen silmän ympärille maalattu salmiakkikuvio eri väreillä. Mun violetti silmänympärykseni herätti ilmeisesti helposti väärinkäsityksiä: törmäsimme sattumalta mammaan bussissa, ja hän kauhisteli, mistä mun silmä oli mennyt mustaksi, oliko joku lyönyt mua tai vastaavaa.😅
Vuonna 2007 olin sairaana kevätsirkuksen aikaan, mikä on ehkä osasyy sille ettei mulla oo mitään muistikuvaa ryhmämme teemasta tai esityksestä ylipäätään.
2007-2008
Ensimmäinen esitys josta löytyy materiaalia on kevään 2008 räppäriesitys. Musiikkina meillä oli Elastisen Anna Sen Soida, päällä löysät vaatteet, huulet maalattu mustiksi ja päässä lippis nokka väärään suuntaan käännettynä. Yhteisen kärrynpyöräsisääntulon jälkeen kaikki saivat yksitellen näyttää oman bravuuriliikkeensä muiden jammaillessa taustalla. Nähtiin kärrynpyöriä, arabialaisia, päälläseisontaa, vanteenpyöritystä ja naruhyppyjä. Itse olin valinnut tehdä kaadon siltaan ja siitä vuorojaloin ponnistuksen yli. Jännitti ihan tavattomasti, koska se ei onnistunut kymmenellä kerralla kymmenestä. Mutta olihan se pakko päästä näyttämään kun sitä oli tahkottu olkkarin matolla oikein urakalla. Adrenaliinin avustamana onnistuin onneksi, lippis tosin tippui matkan varrella matolla. Se tuntui ylitsepääsemättömän nololta, kiiruhdin hakemaan lippiksen ja heilautin kättä yleisölle jo puoliksi kääntyneenä. Yleisön ottaminen ja ylipäätään yleisön edessä oleminen ei tuolloin vielä yhtään ollut mun mieleen, mulla oli kaikenlaiseen esiintymiseen aikamoinen viha-rakkaussuhde. Toisaalta se kiehtoi, toisaalta oli kammottava ajatus. Esityksen loppuvaiheilla siltakävelyssä lippis päätti taas lennähtää lattialle. Kumarsin muiden kanssa ilman lippistä, minkä jälkeen muiden juostessa verhoihin juoksin yksin keskeltä hakemaan lippiksen. Ei yhtään ainakaan helpottanut nolostumistani ja ramppikuumettani. 😅
2009-2010
Vuoden 2009 kevätsirkuksen teema oli Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Permannolla temppuilevia suloisia kääpiöitä, trapetsilla ilkeä kuningatar ja lattialla Lumikki supertaitavalla hulavanne-numerolla. Minä olin yksi monesta kymmenestä kääpiöstä, joita tietenkin lavalla oli kerrallaan se seitsemän. Yleisön edessä oleminen jännitti edelleen ihan yhtä lailla. Hymyä ei erronnut hiukkaakaan, pyydetyistä hulluttelevista ilmeistä puhumattakaan, vaikka roolikseni oli annettu kääpiöjoukon vitsiniekka, Lystikäs. Epävarman oloisena, pelokkaan näköisenä ja tärisevin käsin toimitin esityksen loppuun. Kuitenkin olisin numeroni jälkeen halunnut lavalle uudestaan!
Numeroni tein rolabolalla synkronoituna sirkuskaverini S:n kanssa. Olimme itse ideoineet pienen koreografian rullan kanssa ja ideoineet ihan uuden tasapainoilutempun putkilon kanssa: putkilo pystyssä, tasapainoilu, syvä kyykky ja hulavanteen pyöritys rullan päällä seisten. Ei muuten oo ihan helppoa, vielä kun alustana on muhkurainen permantomatto. Kokeilkaa vaikka!
Lapsena on vaikea ymmärtää, että tarkoitukseton ilmeettömyys ja pienieleisyys ei näytä yhtä hyvältä yleisöön kuin liioitellut ilmeet ja överisuuret liikkeet. Se tuntuu nololta, mutta todellisuudessa se on päinvastoin: pieni piiperrys lavalla saa esiintyjän lisäksi yleisön kiusaantumaan.
2009-2010
Ennen vanhaan (kymmenisen vuotta sitten siis 😂) sirkuksella oli vain ja ainoastaan yksi ilma-akrobatiaryhmä. Monen vuoden haaveilun jälkeen sain vihdoin paikan ilmaryhmästä. Tuolloin sitä ei tosin kutsuttu ilmaryhmäksi kuten nykyään, vaan nimitys oli "trapetsiryhmä". Ai miksi? Ainoat välineet jotka katosta roikkuivat oli kaksi trapetsia. Nyt myöhemmin kuulin että toinen trapeitseista oli vielä ohjaaja Mirjan itse käsintekemä, aplodit siis hänelle ilma-akrobatian alulle panemisesta Hyvinkäällä! 🙌
Tuolloin ei ollut puhettakaan kankaasta, hammockista, renkaasta tai strapseista. Ne tuntuivat kaikki utopistisilta ja kaukaisilta ajatuksilta. Ryhmässä oli vajaat 10 lasta, miten siis selvisimme kahdella trapetsilla? Hyvä kysymys, viime vuosina ohjatessani kun tuntui että neljällä trapetsilla, kahdella renklaalla ja kolmella kankaallakin pääsi syntymään jonoja. Sopu sijaa antaa, niin se kai vain meni. Kaikki odottivat omaa vuoroaan, odotellessa saattoi kiivetä köyttä, roikkua voimistelurenkaissa tai temppuilla matolla. Aika alkeelliset olosuhteet siis verrattuna Hakasirkuksen tämänpäiväisiin puitteisiin. Hauskaa meillä silti oli ja paljon uutta opittiin!
Juuri Hyvinkäälle muuttanut uusi luokkalaiseni Pihla etsi uutta harrastusta ja suosittelin hänelle oitis sirkusta. Seuraavana päivänä hän ilmestyi tunnille kokeilemaan, tykästyi harrastukseen ja on sen parissa edelleen.
Kevät 2010 toi mukanaan olympiateemaisen kevätsirkuksen. Olin ensimmäistä kertaa mukana kahdessa eli numerossa: synkronoitu trapetsi Pihlan kanssa ja "kuulantyöntö"-numero pallolla V:n kanssa. Esiintymisen ilmeettömyys jatkui, mutta uskalsin jo pysyä tempuissa kauemmin ja ottaa aplodit.
Trapetsinumerossa haastoimme itsemme todella, kun päätimme tehdä pelottavan linnunpesän ylhäällä köysissä ja kammoksutun kuperkeikan seisaalta istumaan. Jälkikäteen isäni kuvaamasta videosta selvisi, että Pihla skippasi tuon kuperkeikan minun tehdessä vieressä. Oon edelleen katkera tästä petoksesta 😄
Bäkkärillä en ollut ihan kartalla esitysten aikataulusta: myöhästyin pallonumeron sisääntulosta ja siinä rytäkässä unohdin esiintymisasuuni kuuluvan kilpailunumeroliivin...
2010-2011
Kaudella 2010-2011 toin kaverini Mimosan ilma-akro trapetsitreeneihin kokeilemaan (oon näköjään toiminut linkkinä aika monien sirkuksen aloittamiselle...). Tunnilla oli myös kokeilemassa toinen uusi tyttö, joka taisi olla pitkässä ryhmäjonossa ykkössijalla. Lähdön yhteydessä hänen oli tarkoitus saada ilmoittautumislomake ohjaajalta. Jostain syystä lappu päätyi kuitenkin Mimosan mukana kotiin, ohjaaja oli ilmeisesti sekoittanut tytöt keskenään. Tän väärinkäsityksen johdosta Mimosa pääsi mun mukaan ryhmään ja on yhä tänä päivänä taitava ja kokenut harrastaja! Toivon kovasti että tämän toisen tytön sirkusura ei jäänyt, kun ei saanut lappua mukaansa... 😅
Innostuimme Mimosan kanssa paritrapetsista, ja parissa kuukaudessa saatiin kasaan numero, jossa olimme kivikautisia lintuja. Esiintyminen tuntui extrajännältä, kun numeromme oli ihan ensimmäisenä koko Kivikausi ja tulevaisuus -kokonaisuudessa. Tosi hieno esitys siihen nähden, että Mimosa ei ollut kuin yhden kevään harjoitellut! Yleisö tosin oli molemmista tosi pelottava, eikä sinne uskallettu katsoa kuin kulmien alta, leuka alas painettuna... 😄
Ja en kestä tuota meidän pituuseroa: mä oon kuvissa 12 ja Mimosa 11, ja pituuseroa melkein pään verran. Tänä päivänä tosiaan ollaan melkolailla samanpituisia.
Toisen esityksen tein sirkuskaverini S:n kanssa, välineenä jälleen iso pallo. Mä olin lintu, jota S yritti metsästää esitys päättyi siihen, että metsästäjä sai linnun kiinni, muttei jaksanut kantaa sitä, joten roolit vaihtuivat: "pikku"lintu kantoikin metsästäjän sylissään verhoihin.
2011-2014
Se oli viimeinen sirkuskauteni vähään aikaan, kun siirryin väliaikaisesti kilpailemaan joukkuevoimistelun puolelle, jonne sinnekin nappasin muutaman sirkuskaverin mukaan... Akrobatia jäi tuona aikana suhteellisen omaehtoiseksi, kun muu joukkue meitä sirkustaustaisia lukuunottamatta ei juuri perustanut akrobatiasta. Se ei kuitenkaan tarkoittanut että sen määrä olisi vähentynyt; kyllä sitä temppuilua nurmikoilla ja olohuoneessa jatkettiin yhtä lailla.
Mutta voimisteluajasta voisi tehdä ihan oman postauksen, siitäkin kerrottavaa riittää.
Kiva jos jaksoit lukea tai edes rullata kuvat läpi! Seuraavassa postauksessa kerron sirkuselämästäni voimisteluaikakauden jälkeisellä puoliskolla, jolloin sirkustoiminta Hyvinkäällä on tekemässä läpimurtoaan. Enää ei koko harrastajakaarti mahdu lavalle yhdessä tanssimaan kuten yllä olevassa kuvassa vuonna 2010.
Pysykää kuulolla, vi hörs!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti