Aivan ihana kevätsää kauniissa Tukholmassa. Treenaan hyvän ystäväni Lisan kanssa pariakrobatiaa Karolinska institutenin vehreällä nurmikolla paljain jaloin, hihattomissa paidoissa. Vårkänslor, kevättä ilmassa, ihanaa!
Kello alkaa lähestyä neljää. Laskuri mun pään sisällä käynnistyy. Tunnin päästä mun pitää olla kotona syömässä, muuten menee liian myöhäiseksi ja joudun skippaamaan joko päivällisen tai iltapalan, aterioiden välillä kun pitää olla tarpeeksi taukoa, jotta on ok syödä. Toisaalta haluaisin jäädä Lisan kanssa treenaamaan ja makoilemaan kevätauringon lämpöön. Mutta ei, mulla on nälkä. Ja Mun pitää ehtiä kotiin, ennen kuin päivällisen aikaikkuna umpeutuu. Ja haluan syödä kotona, en muualla, koska niin en oo etukäteen suunnitellut. Mut mitä jos jäisinkin Lisan seuraksi? Koska sitä mä oikeasti haluan. Samalla skippaisin päivällisen ja voisin paremmalla omatunnolla syödä iltapalan. Eieieiei, ei noin saa ajatella. Mun pitää syödä, muuten lihakset ei saa ravintoa ja ne ei ainakaan kasva, ja treeni menee hukkaan.
Monelta lähtee seuraava bussi? Missä on lähin bussipysäkki? Vai kävelenkö seuraavalle pysäkille jotta saan lisää askeleita mittariin? Ei, mulla on ihan tarpeeks askelia ja niitä tulee kumminkin. Okei, seuraava bussi lähtee neljäätoista yli. Istunko koko matkan Slussenille pienen lenkin ajavassa bussissa vai vaihdanko Odenplanilla tunnelbananiin säästääkseni viisi minuuttia. Päätään säästää nuo kullanarvoiset minuutit ja vaihdan maanalaiseen. Viiden pysäkkivälin matkalla Slussenille alan kartoittaa Nackaan lähtevien bussien aikatauluja. Melkein kotipihaan asti ajava bussi lähtee ikävästi samalla kellonlyömällä kun saavun Slussenille, seuraavaa saa odottaa vartin. Odotanko, vai otanko aikaisemman bussin, jolla pääsen kymmenen minuutin kävelymatkan päässä olevaan kauppakeskukseen, Nacka Forumiin? Olisin todennäköisesti kaksi minuuttia aikaisemmin kotona ja plussana tulisi lisäaskelia.
Ei hemmetti, tajusin että kotoota on hillo loppu (laitan sitä maissikakkujen päälle). Jos otan bussin Forumiin, voin käydä siellä Hemköpissä, joka on suhteellisen edullinen ja jonne mulla on bonuskortti. Toisaalta se maksaa aikaa ja olisin myöhemmin kotona verrattuna toiseen bussiin. Jos taasen ottaisin sen, olisin toki tovin verran aiemmin kotona, mutta joutuisin pikkulähikaupassa maksamaan hillopurkista viisi kruunua enemmän enkä edes saisi bonusta! Pihi-minä dominoi ja saa mut hyppäämään kauppakeskusbussiin.
Bussista pois hypätessäni kurkkaan toiveikkaana, josko viereiseltä pysäkiltä lähtisi bussi kotipihaa kohti. Tällä kertaa tuuri on mun puolella; parin minuutin päästä lähtee bussi kotiin päin, ja se on ajallisesti kaikista vaihtoehdoista parhain. Kyllä mä selviän tän päivällisen ilman hilloa. Menetetyt askeleet tosin jäävät soimaamaan omaatuntoa... Köröttelen naurettavat neljä minuuttia kotipysäkille. Laiturilla on toinen bussi, joten kuski pysäyttää ja päästää meidät ulos kymmenen metriä tavallista taaempana - lähempänä lähikaupan ovea. Päätän sallia itselleni näiden metrien ja voitettujan sekuntien kunniaksi käydä tuossa kalliissa, bonuksettomassa marketissa hakemassa hillopurkin. Pihi-minä huutaa ja moittii kun maksan 23 kruunua hillopurkista, josta tavallisesti maksan 18. Mutta säästinpähän muutaman minuutin matkalla Karolinska institutenista Jarlabergiin, ja ehdin syödä päivällisen.
Ei hemmetti muuten, tajuan että keitetyt kananmunat ovat loppu. Ja siitä saa alkunsa samankaltainen ajatusketju kymmenen minuutin kananmunien keittämisestä tai keittämättä jättämisestä...
Miksi mun pitää ajatella näin jäykästi, rutiinien mukaisesti ja monen mutkan kautta? Yhtä hyvin olisin voinut rauhassa istua bussimatkan Slussenille ja Slussenilta bussilla lähikaupan kautta kotiin. Okei, olisin ehkä ollut kymmenen minuuttia myöhemmin kotona, mutta olisin säästynyt turhalta stressiltä, yliajattelulta ja tuplamäärästä kulkuneuvoja...
Jätin tekstit yhteen pötköön tauottamatta sitä kuvilla, ihan vain siksi jos joku mielummin skrollaa ohi sekopäisen, ylikierroksilla käyvän mieleni ajatuskulun. Hatunnosto kuitenkin jos jaksoit lukea alusta loppuun, arvostan!
Mutta nyt päästän ihan jokaisen ihailemaan Tukholmassa näkyviä kevään merkkejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti