Kiitollisena voin todeta, että kulunut kesä on ollut mun tähän astisen elämän kesistä parhain. Niin paljon ihania ihmisiä, tapahtumia, paikkoja ja tekemistä. Luonnollisesti sekaan on mahtunut myös paljon paskaa ja ahdistusta, mutta hyvien asioiden paljous ja laatu polkevat niiden merkityksen pohjamutiin. Verrattuna viime kesään näin ja koin heittämällä triplasti enemmän, kun taas stressasin ainakin hivenen vähemmän.
Innostuin leuanvedosta, ja aloitin treenaamaan Jukka Rajalan suunnittelemalla systemaattisella harjoitusohjelmalla. Kuten pari postausta aiemmin mainitsin, tavoitteenani oli kesän loppuun mennessä saada vedettyä kymmenen leukaa. Arvatkaa meneekö? No ei. Edes maksimitulos ei ole parantunut. Nuo maksimit viisi leukaa tosin tulevat helpommin kuin aiemmin, eikä vain harvoina päivinä. Ja 3+3+3+3 sarjat parin minuutin tauoilla onnistuvat, toisin kuin kesän alussa.
Ja miksiköhän kehitys on jäänyt näin vähäiseksi? Syitä on paljon, mutta kaksi suurinta lienee liian vähäisessä energiansaannissa ja liian vähäisessä levossa. Systemaattisinkaan treeniohjelma ei ole toimiva jos viikko-ohjelma ei tue harjoittelua ja anna tilaa kehitykselle.
Kesän söin melko hyvin ison aamu- ja iltapalan lisäksi kaksi pääateriaa, toisinaan jälkimmäiset pääsi lipsumaan yhteen, mutta tuolloin korvasin energiamäärän pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä, joita rakastan syödä iltaisin, ja paljon. Vaikka energiaa riittikin jaksamiseen, tekemiseen, olemiseen, työntekoon ja treenaamiseen, kehitykseen sitä ei liiemmin piisannut. Treenasin ja kulutin niin paljon ruokamäärään nähden, vaikka koinkin syöneeni tarpeeksi (ja usein liikaa). Jos olen rehellinen, ja nyt olen, niin osa treenistä oli huonon omantunnon ehkäisyyn. Silti liikunta ei montakaan kertaa tuntunut pakolta tai vastenmieliseltä, kuten aiemmin on ollut. Positiivistä kai?
Syöminen ja suhtautuminen ruokaan on kuitenkin kesän kuluessa jokseenkin rentoutunut. Vaalea pasta tumman pastan sijasta ei ole ongelma, pari karkkia ei kaada maailmaa ja sukujuhlissa voi maistaa pienen palan kakusta - ja hakea lisääkin jos maistuu. Niin sanottu kiellettyjen ruokien lista on siis supistunut.
Kuten todettu, ruokamäärä ei riittänyt suurempaan voimaominaisuuksien kehittymiseen, ja varmaan sanomattakin selvää ettei vaa'an lukema ole ottanut muuttumatonta suuntaa ylöspäin, vaan tapansa mukaan heilahdellut eestaas kuin Newtonin kehto. Taito-ominaisuuksien käyrä sen sijaan on ainakin lievästi nousujohteinen: kesän aikana oon oppinut avaamaan hartioita käsilläseisonnassa yllä olevan kuvan mukaisesti ja parantanut hallintaa yhden käden käsilläseisonnassa. Ennätys vielä vaatimattomat kolme sekuntia, suunta siis ylöspäin!
Jos olisin jättänyt treenikertojen määrän vähempään ja antanut energiansaannin tehdä tehtävänsä, olisi lihasten hermottumisen lisäksi myös hypertrofia olisi boostannut kehitystä. Nyt kun kesän lepopäivien määrä jäi sormilla laskettavaksi, ei tätä arvatenkaan käynyt. Tiedän kuinka tärkeää lepo on kehityksen kannalta, mutta en kuitenkaan uskalla levätä.
Ironista, pitää siis opetella noudattamaan omia oppejaan.
Tästä postauksesta voi lukea mietteitäni kesän alussa ja peilata niitä lopputulokseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti